Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kaupunkilaismäyräkoiran haasteena harjoittelupaikkojen puute

Lisätty 04.03.2015

Minä ja AlmaMinä ja AlmaAlman metsästyskausi on nyt tältä vuodelta ohi. Alma on kolmevuotias karkeakarvainen mäyräkoirani, jonka kanssa on harrastettu mahdollisuuksien mukaan kauriseläinten ja jänisten metsästystä. Tiedän, että huippuajuriksi kehittyisi paremmin, jos koira voisi keskittyä vain yhteen riistalajiin. Yhteen lajiin keskittyminen vähentäisi kuitenkin Alman hommia entisestään, koska harjoittelu- ja metsästyspaikkoja Almalla on ollut aika vähän. Täällä etelässä meillä kun ei ole omia metsästysmaita. Tuttujenkin maastot ovat joko liian pieniä tai liian lähellä ajoteitä. Tiedän, että monella muillakin innokkailla kaupunkilaismetsästäjällä on samanlaisia ongelmia ajokoiriensa koulutuksessa.

Alma on rakenteeltaan hoikka, lihaksikas ja melko korkea mäyräkoira. Se liikkuu erittäin ketterästi vaikeissakin maasoissa. Olen tehnyt sille pennusta lähtien veri- ja sorkkajälkiä, mutta kilpailutouhuja emme ole harrastaneet. Alman jäljestäminen on hyvin erilaista kuin muiden koirieni. Olga-pystykorvani kulkee täsmällisesti jälkiä pitkin haistellen niitä hyvin tarkasti. Se pysähtyy korkeintaan napsimaan matkalla esimerkiksi jäniksen papanoita. Jeppe-bordercollieni taas on enemmän ilma- kuin maavainuinen. Se oikoo jälkiä, ja välillä pysähtyy kuseskelemaan tai kellimään maassa jäljestyksen lomassa. Se tekee sitä joko siksi, että sillä tavoin se merkkaa voimakkaammat jäljet, tai siksi, että se tarvitsee hieman lisäaikaa jälkien selvittämiseen. Korkeasta iästään huolimatta Jeppe on kuitenkin erittäin varma jäljestäjä, koska harrastin sen kanssa aikoinaan useita vuosia pelastuskoiratoimintaa. Alma puolestaan juoksee jäljet pillit päällä minkä pienistä jaloistaan pääsee ja välillä innokkuus haittaa tarkkuutta. Pääosin Alma kyllä korjaa hukat tekemällä pieniä tarkastusympyröitä taakseen. Joskus se kuitenkin turhaantuu vaikeissa tilanteissa ja silloin jäljestys vaihtuu myyrähommiin. Pienen kaivuutyön jälkeen Alma kuitenkin useimmiten jatkaa siitä, mistä homma jäi kesken. Sekin ilmeisesti vaan tarvitsee väliin pieniä ”ajattelutaukoja”.  

 

Koirat voivat onneksi olla vapaana kesämökillämmeKoirat voivat onneksi olla vapaana kesämökillämme

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun 20.8.2014 koirat sai vihdoinkin laskea irti melkein puolenvuoden tauon jälkeen, vietin vielä paljon vapaa-aikaa kesämökillämme Pyhtään ulkosaaristossa uuden kesämökin rakennuspuuhissa. Saaressa Alma saa kyllä kulkea vapaana, mutta paikka ei sovellu ajokoiran treenaamiseen. Siellä kun ei ole kauriseläimiä lainkaan eikä jäniksiäkään ole juuri viime vuosina näkynyt. Treenipuutten vuoksi Almalla olikin alkusyksystä vaikeuksia irtoamisen kanssa. Sillä oli selvästi huoli, että jos se lähtee kovin pitkälle minusta, saatan hävitä kokonaan. Onneksi kuumien jälkien kohdalla Alma kyllä unohtaa minut ja metsästysvietti voittaa mamman vahtimisen. Alma on muutenkin vähän turhan läheisriippuvainen. Jos se näkee, että olen lähettyvillä, se ei suostu lähtemään kenenkään toisen ihmisen matkaan vaikkapa lenkkeilemään. Jarrut laitetaan päälle välittömästi ja hirmuinen kiljuminen alkaa.

Voisimme toki treenata Alman kanssa sukumme metsästysmailla Outokummun Jäätsalossa. Paikka on kuitenkin sen verran kaukana, ettei sinne ihan joka viikonloppu pysty Helsingistä asti ajamaan. Tänä syksynä ehdin käymään Jäätsaloson saaressa vain kahtena viikonloppuna hirvijahdissa, eikä Alma päässyt kummallakaan kerralla mukaan. Saaren lintukanta kun on ollut tänä vuonna parempi kuin jäniskanta, ja siksi kaikki hirvijahdilta ylijäänyt aika pyhitettiin nuoren Olga-pystärin haukkuhommille.

Syksyllä saimme kuitenkin kutsuja Laukon kartanoon ajohommiin. Valitettavasti Almalla kuitenkin alkoi heti lokakuun alusta juoksut, ja peurajahdit jouduttiin perumaan kuukaudeksi. Muuta virkaa Almalla ei juoksujen aikana ollut kuin jäljestää Kirkkonummella tuoreita peuran ja kauriin jälkiä. Hommasinkin Almalle Suomen Metsästyskoirapalvelusta 15 metrisen solmuuntumattoman jälkiliinan, joka on ollut ahkerassa käytössä. Koska PVC:stä tehty liina jarruttaa pikkuajurin kulkua metsässä sen verran, että sen saa tarvittaessa juosten kiinni, Alma voi viipottaa pienilläkin alueilla jälkien perässä ”puolivapaana”.

 

Kirkkonummella Alma voi viipottaa jäljestysnaru perässäänKirkkonummella Alma voi viipottaa jäljestysnaru perässään

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täysin vapaana Almaa ei voi Kirkkonummella pitää, koska alue on liian pieni ajattamiseen ja autotiet turhan lähellä. Kauriskytiksellä käydessäni Alma on myös aina ollut mukana autossa haavakkojen varalla. Muutaman kerran se on tänä kautena päässytkin pöllyyttelemään kauriiden takapuolia kaatojen jälkeen, mikä on selvästi lisännyt sen intoa myös ajohommiin.

Juoksujen loputtua marras-joulukuun vaihteessa Alma pääsi vihdoinkin Laukon kartanon maille Kuninkaan Erän peurajahteihin muiden mäyräkoirien mukaan. Ensimmäinen jahti ei alkanut kovinkaan hyvin: Aamulla ilmeni, että sen tutkapanta oli mennyt rikki, ja jouduin laskemaan Alman vieraaseen maastoon ilman pantaa. Se ei tuntunut kovin hyvältä, koska edellisessä ajossa yksi pikkuajuri oli jo meinannut jäädä rekan alle. Päädyin kuitenkin jatkamaan jahtia, koska olimme ajaneet parin tunnin matkan paikan päälle eikä näitä jahtitilaisuuksia muutenkaan ollut Almalla liikaa. Heti irti laskemisen jälkeen Alma sai ensimmäisen ajon. Siitä, kuinka pitkälle Alma ajoi, minulla ei ollut pannan puuttumisen vuoksi tietoa. Puolisen tunnin päästä Alma kuitenkin palaili luokseni. Pian se sai uuden ajon. Yhdeltä passimieheltä kuulin, että Alma oli seurannut kahden peuran jälkiä tarkasti pillit päällä kymmenisen minuuttia niiden jäljessä, mutta peurat olivat sen verran hankalassa paikassa, ettei passimies päässyt ampumaan. Vaikka kaatoja ei tullut, olin kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen Alman työskentelyyn. Alma pääsi vielä toisen kerran ajamaan Laukon kartanon maille peuraa, mutta tuolloin kaverini toimi koiranohjaajana. Itse olin kyseisenä viikonloppuna ampujana ihan kartanon vieressä Sastamalassa naisten peurajahdissa. Alman toinen kerta ei sujunut yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Maastosta löytyi runsaasti vanhoja jälkiä, mutta aivan kuumia jälkiä sieltä ei sillä kertaa löytynyt. Eli Alma ei saanut yhtään kunnon ajoa.

Joululomalla pääsin käväisemään myös Perniössä ajattamassa Almaa ilman pyssyjä. Kaverini sukulainen on kokenut peuranmetsästäjä ja päässyt useiden vuosien ajan seuraamaan erilaisten mäyräkoirien työskentelyä. Tarkoituksena oli ainoastaan harjoituttaa Almaa tämän sukulaisen metsästysmailla ja pyytää hänen näkemystään Alman toimimisesta/toimimattomuudesta. Sää ei ollut ajattamiseen paras mahdollinen – pakkasta oli kymmenisen astetta, ja lunta oli paikka paikoin toistakymmentä senttiä.  Alma kuitenkin irtosi heti vapaaksi päästyään hienosti ja haki innokkaana jälkiä. Päivän aikana Alma sai yhden hyvän ajon, kun se nosti metsänreunassa oleilleen peuran liikkeelle. Alma seurasi peuraa hienosti ihan näköetäisyydeltä peltoa pitkin, mutta ajo katkesi useiksi minuuteiksi kun töpötassu putosi pellon puolivälissä ojaan. Säikähdin, koska aikaisemmin aamulla oli ollut puhetta, että tällaiset jääpeitteiset ojat ovat vaarallisia paikkoja pienille mäyräkoirille, jotka saattavat joutua sukelluksiin jään alle. Onneksi Alma pääsi itse ojasta ylös ja jatkoi ajoa pellolla pienen metsäkaistaleen reunaan, minne peura oli jatkanut matkaansa. Joko ojaan putoaminen tai sitten metsänreunassa olleet useamman peuran tuoreet jäljet sekoittivat Alman ajoa, ja Alma hukkasi jäljen. Annoin sen vielä jonkin aikaa yrittää selvitellä hukkaa, mutta kun alkoi näyttää, ettei Alma saa jäljistä selvyyttä, päätin yrittää ottaa sen kiinni. Minua huoletti erityisesti se, Alman huomioliivien tarrakiinnitys oli irronnut ja liivit roikkuivat enää pelkän kaulakiinnityksen varassa. Jos Alma pääsisi kokonaan irti liiveistään, matkasta jäisi samalla myös liivin selkäpuolelle kiinnitetty tutkalaite.  Ilman tutkaa päivä saattaisi venyä iltamyöhään saakka, ja meidän oli tarkoitus palata jo iltapäivällä takaisin Helsinkiin. Alma oli kuitenkin vielä kovin innoissaan peuroista, eikä olisi halunnut lopettaa töitänsä. Isot lumipaakut vatsassa ja anturoissa sekä syvä hanki hidastivat onneksi sen kulkua sen verran, että sain dyykattya sen kiinni. Autoon päästessään Almaa sai sulatella oikein kunnolla. Kaverini sukulaismies antoi autossa siitä vielä arvion: Alma irtosi mäyräkoiraksi oikein hyvin ja seurasi jälkiä ihan mallikkaasti. Eli nuoresta koirasta kannata ainakaan vielä rukkasia tehdä ;-).  

Kauris- ja peurakausi loppui tammikuun lopussa eli kauriseläinten ajohommia Almalle ei enää Kuninkaan Erän jahtien jälkeen tälle kaudelle ehtinyt tulla. Jäniskautta oli tämän jälkeen vielä kuukauden päivät jäljellä, kausi kun päättyi vasta helmikuun lopussa. Jänistä pääsimme kuitenkin ajamaan helmikuussa vain yhden kerran kun sain tuttavaltani kutsun rusakkojahtiin ajomieheksi. Tämä oli saanut puhuttua vierasluvan Karjalohjalla sijaitseville metsästysmaille, jonne ainoastaan hän sai ottaa pyssyn mukaan. Eli Karjalohjan jahdissa meitä oli yksi pyssymies, minä ja Alma vastaan mahdolliset rusakot. Valkoisia jäniksiä eli metsäjäniksiä alueella ei saanut metsästää lainkaan, mutta rusakoita sai ampua vapaasti. Kun pääsimme perille aamukahdeksan aikoihin, lumen määrä yllätti meidät täysin. Sitä oli valtavasti!

Alue oli muuten kyllä loistava. 500 hehtaaria peltoa ja metsäsaarekkeita, eikä juuri mitään liikennettä. Maanomistaja oli aurannut traktorilla osan yksityisestä metsätiestään, ja antoi meille ohjeita rusakoiden mahdollisista kulkureiteistä. Jäniksen metsästäminen ajavalla koiralla kun perustuu siihen, että paetessaan jänis kiertelee kohtuullisen pienellä alueella käyttäen samoja reittejä yhä uudestaan. Etsimme aluksi jälkiä metsätieltä, joka kiersi halkaisijaltaan muutaman sadan metrin kokoisen metsäkaistaleen. Rusakot kun kulkevat metsäjäniksiä mieluummin teitä pitkin. Jälkien etsiminen tieltä oli kuitenkin vaikeaa, koska koko yön oli satanut lunta ja sade jatkui vielä aamullakin. Tuoreiden jälkien sijasta löysimme alueelta muutaman jäniksen kulkureitin, ja sovimme että kaverini jäisi passiin tien risteykseen, josta löytyi useampia jäniksen jälkiä. Minä puolestani lähtisin ohjaamaan Almaa metsäsaarekkeelle, jos vaikka se saisi sieltä jonkun rusakon ajoon passipaikkaa kohti. Alma touhusi metsässä innokkaana, ja itse yritin kahlata perässä paikoittain reisiin yltävässä lumihangessa. Mitään ajoa Alma ei kuitenkaan saanut, mutta yhden tiheäkasvuisen kuusikon alla se haukkui epätavallisen kumealla äänellä. Kuusikosta löytyi jäätynyt verilammikko, jonka lähellä oli sekä rusakon jäljet että isommat jäljet. Ilmeisesti ilves oli löytänyt rusakon meitä aikaisemmin.

Ilveksen jäljet maastossaIlveksen jäljet maastossa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rusakkoja ei löytynyt ensimmäiseltä metsäsaarekkeelta. Vaihdoimme vielä muutamaan otteeseen aluetta, mutta Alman innokkaasta etsimisestä huolimatta ajoja ei saatu syntymään. Voi olla, että rusakot olivat makoilleet jossain pusikoissa, mutta Alma ei ollut niitä sieltä löytänyt. Liikkuminen hangessa oli vaikeaa sekä meille ihmisille että Almalle.  Saaliitta jääminen ei meitä kuitenkaan haitannut, oli kiva viettää päivä ulkona raittiissa ilmassa. Iltapäivällä päätimme lopettaa touhut, vaikka Alma olisi mielellään vielä jatkanut vapaudessa väsymyksestään huolimatta. Autoon päästessään Alma jo tärisi väsymyksestä ja seuraavat pari päivää se kulki kolmella tassulla :-(. Reissu oli ollut sille aivan liian rankka, vaikka intoa siltä löytyi rutkasti! Helmikuussa en Alman kanssa enää uudestaan rusakkojahtiin ehtinyt. Loppukuussa Alman ajattaminen vaihtui osaltani Ilomansin susijahtiin ja Lieksan majavajahtiin, joista kirjoittelen blogiini heti kun reissusta palattuani ehdin.

 

Almalle painelee syvässä hangessaAlmalle painelee syvässä hangessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedän, että Almalla olisi ollut aivan toisenlaiset edellytykset kehittyä huippuajuriksi, jos sillä olisi ollut pennusta saakka mahdollisuus kulkea enemmän vapaana metsässä. Mutta vaikka Almalle ei saatu tänä kautena yhtään kaatoa, uskon että siitä voi vielä kehittyä ihan kelpo pikkuajuri. Se liikkuu hyvin, on erittäin riistaverinen ja irtosikin kauden lopussa jo ihan mallikkaasti. Kunhan se vielä saa enemmän kokemusta, se oppii varmasti selvittämään hukatkin paremmin.

 

Pakkausvaiheessa Alma yrittää aina varmistaa, että pääsee varmasti reissuun mukaan :-)Pakkausvaiheessa Alma yrittää aina varmistaa, että pääsee varmasti reissuun mukaan :-)