Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Minkinmetsästystä tyttöjen kanssa Pyhtään ulkosaaristossa

Lisätty 23.09.2014

Alma ja Tinka kiistelevät minkistä, Olga seuraa kamppailua vähän kauempaaAlma ja Tinka kiistelevät minkistä, Olga seuraa kamppailua vähän kauempaaLähdin viikonlopunviettoon kesämökilleni Pyhtään ulkosaareen mäyräkoirani Alman, suomenpystykorvani Olgan, siskoni koikkeri Tinkan sekä kaverini kanssa. Tarkoituksena oli jahdata pari päivää metsäkanalintuja, mutta lintuja ei tällä kertaa tullut. Yhden minkin tytöt nappasivat kuitenkin!

Tapahtuma meni näin: Olin kaverini kanssa kuistilla aamukahvilla kun mäyräkoirani Alma lähti yhtäkkiä ajamaan jotakin terassin vierestä. Pystykorva Olga ja spanieli Tinka seurasivat Alman perässä lähikalliolle. Huutelin koiria, ja lopulta Tinka ja Alma palasivatkin takaisin. Olgaa ei kuitenkaan kuulunut. Lähdimme kaverini kanssa katsomaan, minne Olga oli jäänyt. Lähinnä halusin mennä katsomaan Olgan touhuja, koska saaren yläpuolella oli kaarrellut merikotka. Yhden pystykorvan olin jo kotkalle vuosia sitten menettänyt.

Olga oli helppo paikallistaa lähikallion kivikosta kiivaasta haukustaan.  Hakumatkalle mukaan tulleet Alma ja Tinka innostuivat myös haukkumaan kivikon ympärillä. Olga räksytti häntä heiluen erityisesti yhden ison kiven alle. Yritin katsoa sinne, mutta en nähnyt mitään. Ystäväni katsoi vielä taskulampulla ja huomasi siellä märät minkinjäljet. Koirat kiertelivät kiveä puolisen tuntia, mutta näköhavaintoa minkistä emme saaneet. Yhtäkkiä minkki kuitenkin näyttäytyi ja kipitti toisen kiven alle. Silloin tiesimme, että minkki ei ollut päässyt pakoon kivikosta esimerkiksi uimalla. Kivikko oli vain muutama metriä merestä.

Kaverini lähti hakemaan haulikkoa mökiltä ja tuli pian takaisin aseen ja taipuisan pihlajanoksan kanssa. Alma ja Tinka pyörivät innokkaasti kivikossa etsien minkkiä. Olga taas oli palannut ison kiven luokse ja ilmoitti haukullaan hyvin varmana, että minkki olisi jälleen sen alla. Kaverini antoi minulle haulikon ja alkoi itse tunkea taipuisaa oksaa kiven alle. Koirat pyörivät kokoajan tiukasti siinä ympärillä. Pian minkki lähti liikkeelle ja vilisteli kivikossa koirat perässä. Koska olin kokemattomampi ampuja, annoin haulikon nopeasti kaverille. Pian minkki erehtyi juoksemaan pois kivikosta paljaalle kalliolle. Haulikolla sitä ei siinä hässäkässä pystynyt ampumaan, koirat kun olivat ihan sen kintereillä. Ensin minkki pyrki muutaman metrin päässä olevan metsän suuntaan, mutta metsää reunusti tiivis kivikko, jonka alle minkki ei päässyt. Minkki joutui jatkamaan matkaa kalliota pitkin ja muutamassa sekunnissa Alma sai sen kiinni. Minkiltä oli henki pois silmänräpäyksessä kun Alma ravisteli sitä raivokkaasti. Alma oli touhusta niin innokkaana, että jatkoi ravistelua useita minuutteja muut koirat perässä. Olga ei pian enää kuolleesta minkistä välittänyt, minkki taisi haista sen mielestä liian pahalle. Minkillä kun on takapuolessaan hajurauhanen, josta se erittää erittäin pahaa hajua. Tinkan ja Alman välille puolestaan meinasi syntyä tappelu minkin omistajuudesta, kun Tinka yritti repiä minkkiä Almalta. Pian minkki jouduttiinkin ottamaan pois tytöiltä.

Tyttöjen yhteistyön seuraaminen opetti paljon niiden ominaisuuksista. Pystykorva Olga oli koirista se, joka paikansi minkin olinpaikan varmiten tiiviillä haukullaan eikä jättänyt minkkiä hetkeksikään. Olga oli koirista myös se, joka työnsi itsensä syvimmälle kiven alle ja yritti kapealla tassullaan ”kaivaa” minkkiä ulos kiven alta. Vaikka mäyräkoirat ovat luolakoiria, Alma ei uskaltanut yhtä pitkälle kiven alle kuin Olga, eikä myöskään osannut paikantaa minkin sijaintia yhtä tarkasti. Almaa en olekaan koskaan erityisesti innostanut luolahommiin, koska saaressamme on erittäin pahoja louhikkoja, enkä halua kaivella sitä niistä pois. Lisäksi olen pyrkinyt ohjaamaan Almaa enemmän ajohommiin ja siksikään en ole vienyt sitä luoliin. Tappamisen Alma taas taitaa hyvin: ihan pikkupennusta asti sen lempipuuhaa on ollut lelujen hillitön minuutteja jatkuva ravistelu, joka on välillä näyttänyt ihan mielipuoliselta touhulta ;-). Siskoni spanieli Tinka taas on agilitykoira. Rotua on kuitenkin käytetty Hollannissa metsästyksessä eikä riistaviettiä puutu siltäkään. Tinka toimi erittäin hyvänä vahtina kivien ympärillä ja olen varma, että jos minkki olisi tullut sopivasti sen kohdille, Tinka olisi varmasti napannut sen.

Minulla on useita ei-metsästäviä ystäviä, jotka ymmärtävät harrastukseni silloin kuin metsästetään sellaista riistaa, jota voi syödä. Pienpetojen metsästystä kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, koska niiden hyötykäyttö on vähäisempää. Olen yrittänyt kuitenkin kertoa heille, että minkki on erittäin haitallinen pienpeto eikä se kuulu Suomen luontoon. Muutamakin minkki saa aikaiseksi pienehkössä saaressa erittäin paljon tuhoa erityisesti linnustolle, koska sei ei tapa pelkästään syödäkseen vaan myös ihan huvikseen. Siksi niitä tulisikin hävittää mahdollisimman paljon.

 

                   Alma nappasi minkin muiden tyttöjen avustuksella Alma nappasi minkin muiden tyttöjen avustuksella