Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Pupu tuli Lieksassa!

Lisätty 30.10.2014

Ensimmäinen saaliini :-)Ensimmäinen saaliini :-)Keskiviikkona 22.10 pakkasin pyssyni ja reppuni ja lähdin metsästysreissulle Lieksaan. Aluksi oli ollut tarkoituksena, että olisin ottanut jonkun koiristani reissulle mukaan ja kulkenut matkan omalla autolla. Koska tämä ei onnistunutkaan koirien juoksuaikojen vuoksi, päätin lähteä reissuun junalla. Takaisin Helsinkiin kun pääsisin sitten kaverini kyydillä, joka lähtenyt jo viikkoa aikaisemmin Lieksaan. Olin selvittänyt VR:ltä, että metsästysaseita saa kuljettaa junissa. Silti Helsingin rautatieasemalla ja junissa oli pikkuisen omituinen olo kulkea kahden pyssypussin kanssa :-).

Lähtiessäni Helsingistä lämpötila oli plussan puolella eikä lunta ollut vielä satanut lainkaan. Lieksassa sen sijaan odotti paksu lumikerros ja pakkasta oli toistakymmentä asetetta. Rinkkaan ei tietenkään ollut mahtunut mukaan lämpimiä huopikkaita, ja torstai-aamuna kun pakkanen läheni kahtakymppiä, hytisin metsäkanalintupassissa ihan kunnolla. Kova pakkanen ja tyyni ilma ei antanut lintumetsälle oikein muita mahdollisuuksia kuin kyttäämisen, sillä askeleet ratisivat kulkiessa niin, että linnut kuulivat sen varmasti kauas. Torstain passi jäi kylmän ilman vuoksi lyhyeksi, mutta ehdimme valmistelemaan hyvin seuraavan aamun passipaikkaa lupaavalta näyttävälle hakkuuaukealle. Illalla ehdittiin käydä myös keskustassa, koska autossa oli jotain ongelmia ja se piti viedä korjattavaksi. Autonkorjausreissulla kävin ostamassa Lieksan keskustan kenkäkaupan lämpimimmät kengät ja lintukyttäys oli tämän jälkeen paljon miellyttävämpää. Myös perjantaina oli kova pakkanen, eikä lintuja laskeutunut aukealle laittamillemme kuville muutaman tunnin odottelusta huolimatta. Myöhemmin päivällä vaihdoimme paikkaa ja pääsin yrittämään myös hiipimistä. Lähistölle oli laskeutunut teeriparvi, mutta en pystynyt yllättämään niitä vaikka kuinka varovasti yritin pakkaskelissä hiipiä. Linnut kuulivat lähestymiseni ennen kuin ehdin metsänreunaan hyvälle ampumaetäisyydelle.

Pike-pystykorva poseeraamassaPike-pystykorva poseeraamassaViikonlopuksi vaihdettiin kortteeria ja pääsin Pike-pystykorvan kanssa lintumetsälle. Yksi pitkä haukku Pikellä oli, mutta kun ehdin ampumaetäisyydelle, lintua ei näkynyt missään. Se ei joko ollut jäänyt puuhun tai sitten Pike haukkui vanhaa hajua. Saaliitta jääminen ei kuitenkaan haitannut, oli muutenkin ihan mukavaa vaan seurata vieraan pystykorvan touhua.  Viikonlopun aikana ehdin myös tutustumaan siihen, miten erämaassa metsästetään hirviä. Touhu oli kovin erilaista mihin olin Juojärven saaressa tai Orimattilan Koppelokurssilla tutustunut. Laajoilla harvaan asutetuilla alueilla kun ei mitään ennalta mietittyjä passipaikkoja ollut samalla tapaa kun saaressa tai etelän hirvimailla ja passipaikkojen vaihdoissa jouduttiin välillä ajamaan autolla pitkiäkin matkoja. Hirvi ei tällä kertaa kaatunut, mutta toivottavasti pääsen joku kerta uudestaan mukaan myös tällaisille hirvijahdeille!

Sunnuntai-iltana harmitti kovasti, koska maanantaina oli jo kotiinlähdön aika. Saalista ei muuten upeasta reissusta huolimatta ollut saatu lainkaan! Illalla tuli kuitenkin iloinen tieto: maanantai-aamuna pääsisin vielä mukaan jänisjahtiin. En itse ollut koskaan aikaisemmin ollut mukana jänisjahdissa, vaikka lapsuudenkodissani oli ollut beagle ja isäni oli metsästänyt sillä paljon.

 

 

Maanantaiaamuna lämpötila oli laskenut viikonlopun pakkasista plussan puolelle. Vettä satoi rankasti ja tuuli puhalsi kovaa. Lumi oli myös monin paikoin sulanut rankan vesisateen myötä. Jahdissa käytettiin kahta ajokoiraa kahdella eri alueella ja meitä ampujia oli vain kaksi. Pian koirien irtilaskun jälkeen saimme kuulla, että toinen koira oli aloittanut ajamisen. Menimme tien viereen passeihin sellaisiin paikkoihin, joista jänisten uskottiin kulkevan. Odottelimme passissa tunnin verran, mutta jossain vaiheessa koira lähti ajamaan metsästysalueen ulkopuolelle. Jonkin ajan kuluttua vaihdoimmekin passipaikkoja kilometrin päähän toiselle alueelle, kun toisellakin koiralla oli ajo päällä. Kaverini pudotti minut risteykseen, josta on kuulemma ammuttu useampi jänis ja jatkoi itse matkaa muutaman sadan metrin päähän. Pian tuli soitto, että kaverini oli nähnyt valkoisen jäniksen ajomatkallaan omalle passipaikalle.

Ei kulunut kauaa kun aloin kuulla koiran ajoäänen selkeästi. Mielestäni se kuitenkin tuli aivan toisesta suunnasta, missä valkoinen jänis oli nähty. Aloin katselemaan enemmän äänen suuntaan. Pian kohti loikkikin jänis ja pääsin ampumaan sitä parinkymmenen metrin päästä. Jänis jäi istumaan hetkeksi ja pohdin, että enkö sittenkään osunut siihen kunnolla. Kävelin eteenpäin ja ammuin uudestaan. Jänis loikki hitaasti vielä läheiselle ojalle päin. Jäniksen seuraamisen keskeytyi kuitenkin hetkeksi kun ajokoira juoksi paikalle. Olin luvannut koiranohjaajalle, että otan sen kaadon jälkeen heti kiinni ja tässä toimessa vierähti hetki. Tämän jälkeen paikalle ajoi vielä koiran ohjaajat ja kaverini, jotka olivat kuulleet laukaukset. Selitin tulijoille tilannetta ja sen, että mielestäni olin osunut jänikseen ihan hyvin, enkä uskonut että se oli päässyt pitkälle. Etsiskelimme jänistä ojan reunasta, mutta kun sitä ei heti löytynyt, pohdimme olisiko jänis sittenkin jatkanut matkaa vähän kauemmaksi. Tämän vuoksi laajensimme etsiskelyaluetta koiran avustuksella pidemmälle ojan yli siihen suuntaan, minne jänis oli loikkinut. Jänistä ei kuitenkaan löytynyt parinkymmenen minuutin etsinnöistä huolimatta. Pohdittiin, olisiko jänis sittenkin jäänyt haavakoksi, mutta pystynyt jakamaan matkaansa vieläkin pidemmälle. Jotenkin en voinut uskoa tätä, ja päätin tarkistaa vielä kerran ojan vierustan. Sieltähän se elämäni ensimmäinen saalis löytyikin kuolleena makaamasta ihan osumapaikan läheisyydestä! Mielestäni olimme katsoneet paikan jo aikaisemmin, mutta jänis oli maastoutunut hyvin sulaan maahan, emmekä olleet sitä huomanneet. Kaverini oli puolestaan kokoajan etsinyt valkoista jänistä, koska oletti että olin ampunut hänen aikaisemmin näkemänsä eläimen.

Jänisjahti opetti minulle paljon. Tärkein oppi oli ehkä se, että vaikka mitä hässäkkää tapahtuisi ampumatilanteen jälkeen, kannattaa välittömästi merkata osumapaikka vaikka haulikon hylsyillä ja painaa tarkasti mieleen eläimen kulkusuunta. Lisäksi kannattaa uskoa omiin havaintoihin. Jos olisin katsellut risteyksessä enemmän siihen suuntaan, missä valkoinen jänis oli nähty enkä olisi luottanut omiin korviini, jänis olisi saattanut jolkuttaa selkäni takaa huomaamatta ohitseni. Samalla tapaa jos en olisi mennyt vielä kerran varmistamaan ampumapaikan vierustalla olevaa ojanpengertä, johon alun perin uskoin jäniksen jääneen, jänis olisi saattanut jäädä löytämättä.  

 

Vaskikallion upeat maisematVaskikallion upeat maisemat