Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Valkovarpaan ensimmäinen linnunhaukkukoe alkoi Koppelohaukuilla

Lisätty 27.08.2014

Olga ja Olgan emä Rasa sekä Rasan emäntä Heidi ja udmurtialaiset kasvattajat Hankasalmen KoppelohaukuissaOlga ja Olgan emä Rasa sekä Rasan emäntä Heidi ja udmurtialaiset kasvattajat Hankasalmen KoppelohaukuissaVaikka Olga on stadin tyttöjä, asumme aika väljästi Itä-Helsingissä omakotitaloalueella. Vilkasta liikennettä tai ihmispaljoutta Olga on nähnyt lähinnä auton ikkunassa kun matkataan kesäkotiimme Pyhtään ulkosaaristoon.

Kun Olga oli muutaman kuukauden ikäinen, yritin totuttaa sitä ihmisvilkkauteen viemällä sen muutaman kerran Itäkeskuksen Stockmannille ja aina välillä myös vanhainkotiin tervehtimään mummoani ja muita vanhuksia. Pentuajan jälkeen totuttelu on kuitenkin valitettavasti jäänyt ajanpuutteen vuoksi vähemmälle. Toinen näyttely- ja koetoiminnan suhteen tekemäni karhunpalvelus on se, että koirani matkaavat ja liikkuvat lähes aina laumana. Ovesta ulos lähdetään erikseen lähinnä vaan jos tarvitaan eläinlääkärin palveluksia.

Kun perjantaina 22.8. lähdimme Hankasalmen Koppelohaukkuihin, Olga selvästi yhdisti reissun siihen, että nyt joudutaan näyttelytuomarin tarkastelun alle. Messukeskuksen Maailmannäyttelystä kun oli vain vähän aikaa, ja Olgalle se oli aika stressaava kokemus. Matkan varrella pysähdyimme Pieksämäellä tapahtumaa sponsoroineen  Green Trailiin, jossa Olga jo selvästi piristyi: myymälässä se sai henkilökunnalta paljon rapsutuksia ja herkkuja,  ja kaupan takaosan täytetyn karhun haukkuminen innosti niin, että Olgaa oli vaikea enää saada pois liikkeestä. Kauppa oli pystykorvan paratiisi ;-).

Olga luuli, että toinen sänky oli varattu sille ;-)Olga luuli, että toinen sänky oli varattu sille ;-)Saavuimme Lomakeskus Revontuleen perjantai-iltapäivällä hyvissä ajoin. Paikka oli helppo koiran kanssa: hotellihuoneet olivat maan tasalla (ei tarvinnut mennä ikäviin hisseihin) ja parvekkeella pystyi tarkastelemaan maisemia ja haukkumaan ohikulkijoita. Tosin Olga luuli heti, että toinen hotellisängyistä oli varattu sille, ennen kuin huoneemme kanssa jakaneet Olgan kasvattaja ja emä tulivat ja osoittivat, mikä koiran paikka on ;-). Illalla kävimme ilmoittautumassa kokeeseen. Ilmoittautumisessa tarkistettiin koiran rekisteri- ja rokotustiedot sekä saatiin meille arvottu maastokartta.  Maastomme oli onneksi vain parikymmentä kilometriä Revontulesta ja paikka löytyi helposti myös Googlemapsistä.

 

Perjantai-iltana käytiin vielä Olgan kasvattajan Heidi Lahtisen kanssa läpi kokeen kulkua. Heidi oli jo aikaisemmin kertonut, että hyviin tapoihin kuuluu tuoda palkintotuomarille joku pieni lahja. Koska minulla ei ollut tuoda omaa palkintotuomaria kokeeseen, kokeen järjestäjät olivat hankkineet sen puolestani. Käytännössä homma menee linnunhaukkukokeissa niin, että jokainen osallistuja tuo mukaan oman palkintotuomarin/järjestäjän hankkiman palkintotuomarin. Tämä ”tuontituomari” palkitaan pienellä lahjalla, mutta maastotuomarina toimii jonkun toisen tuoma tuomari, joka on arvottu osallistujille. Kokeeseen osallistujan kuuluu myös ottaa maastotuomarille ja mahdolliselle oppaalle mukaan eväät koemaastoon. Revontulessa asia oli järjestetty niin, että eväät oli tehty ja kahvit keitetty valmiiksi, riitti että täytti oman termarin. Heidi muistutti myös siitä, että minun tulisi kysyä maastotuomarilta ennen kokeen alkua tutkapannan käytöstä. Tutkapantaa saa kokeessa turvallisuussyistä käyttää, mutta paikannuslaitetta ei saa käyttää kokeen aikana. Käytän pantaa kuitenkin mielelläni, sillä yhtä pystykorvaamme jouduimme etsimään kesämökiltämme kolmisen viikkoa omien koirien ja pelastuskoirien kera ja koirasta löytyi lopulta vaan kallo ja pala häntää. Kotka oli tappanut sen. Kolmas asia, josta Heidi minua muistutti, oli pyiden mukaanotto kokeeseen. Kokeen alussa maastotuomari kysyy, otetaanko pyyt mukaan arvosteluun vai ei. Meille pyy oli tuntemattomampi lintu, mutta koska uskoin, että Olga haukkuu myös pyitä, päätin ottaa ne mukaan arvosteluun.

Koe jännitti minua kovasti, koska Olgalla oli vain yksi metsästyskausi takana, eikä sille oltu vielä saatu yhtään pudotusta. Viime syksyllä Olga oli käynyt metsällä pääosin isäni ja veljeni kanssa, ja minä olin kulkenut sen kanssa kesäpaikassamme Pyhtään ulkosaaristossa ainoastaan ilman pyssyä. Tällä kaudella Olgan kanssa ei oltu pystytty treenaamaan vielä lainkaan, sillä kiinnipitoaika oli loppunut vasta pari päivää aikaisemmin, 20.8. Sen suhteen olimme muiden koirien kanssa samalla viivalla. Koekokemusta meillä ei ollut lainkaan, tietoa koko toiminnasta olin saanut lähinnä vain Pystykorva-lehden kirjoituksista. Toivoin kovasti, ettemme mokaa helsinkiläisten mainetta, olimmehan eteläisin osallistujapari ;-).

Varsinainen kilpailupäivä alkoi varhain aamulla. Aamupalalle saavuimme viideltä, minkä jälkeen ohjelmassa oli tapahtuman avaus ja ylituomarin Petri Huuhkon puhuttelu. Ylituomari kertoi avauspuheessa muun muassa sen, miten koirien sijoitus kilpailussa toimii, jos kilpailussa useampi koira saa tasapisteet. Tässä tilanteessa katsotaan ensin koirien virhepisteet. Vähemmän virhepisteitä saanut koira sijoittuu enemmän virhepisteitä saanutta ylemmäksi. Jos taas virhepisteet ovat tasan, ylituomari pistää koirat paremmuusjärjestyksen koesuorituksen kokonaisuuden perusteella. Tuolloin esimerkiksi pienemmällä löytömahdollisuusmäärällä suoritettu koetulos on parempi kuin suuremmalla löytömahdollisuudella tehty koe. Jos esimerkiksi toisella koiralla on ollut kaksi löytömahdollisuutta ja koira on löytänyt kaikki linnut ja toisella on ollut kolme mahdollisuutta, ja tämäkin on löytänyt kaikki linnut, kahden löytömahdollisuuden koiran tulos on kolmea parempi.

Ylituomarin puhuttelutilaisuudessa osallistujat tapasivat ensimmäistä kertaa omat tuomarinsa. Marko Salminen oli arvottu Olgalle ja minulle maastotuomariksi. Puhuttelutilaisuuden jälkeen hain Olgan hotellihuoneesta ja tapasin Markon autollani. Heti ensimmäiseksi otimme yhteyttä kokeen oppaalle Veijo Laitiseen, joka odotteli meitä jo koepaikalla. Koepaikalle löysimme helposti maastokartan ja GPS:n avulla. Heti ensimmäiseksi koepaikalle saapumisen jälkeen kävimme Markon ja Veijon kanssa läpi suunnitelman, miten meidän kannattaisi edetä maastossa. Veijo oli jo pitkään seurannut alueen lintukantaa ja tiesi, mistä lintuja voisi löytyä.

Linnunhaukkukokeen kesto on aina neljä tuntia. Kokeessa oli sovittu, että koirat sai laskea irti heti seitsemän jälkeen. Auton luona Olga oli selvästi vähän hämillään vieraista miehistä, mutta pian Marko ja Veijo vaikuttivat Olgasta melko vaarattomilta. Irti päästessään koira ihmetteli homman nimeä hetken, mutta lähtikin kulkemaan edellemme. Vieras maasto ja vieraat ihmiset kuitenkin hämmensivät sen verran, että kovin kauas Olga ei aluksi meistä irronnut.

Kun olimme kävelleet metsässä puolisen tuntia, Olga sai ensimmäisen maastalöydön. Tuolloin koira selvästi ymmärsi mitä ollaan tekemässä ja se lähti seuraamaan teertä hyvällä vauhdilla. Lintu kuitenkin lensi sen verran kauas, että Olga palasi jonkin ajan päästä takaisin.  Seuraavan teeren löytämiseen meni toista tuntia, millä välin Olga selvästi väsähti. Koko kisan ajan Olga oli muutenkin tavallista lähihakuisempi ja aina silloin kuin mitään hajuja ei ollut, katseli minua ikään kuin kysyen, että saanko nyt ihan tosissaan seikkailla täällä itsekseni. Syksyn ensimmäinen kerta vapaana metsässä ja uudet ihmiset vaikuttivat varmasti hakulaajuuteen. Mutta aina kun Olga sai hajun, se vauhti lisääntyi ja itsevarmuus kasvoi. Silloin ei enää kyselty, mitä täällä ollaan tekemässä. Koko kisan aikana Olga löysi kaksi teertä ja viimeinen tilanne oli pyypoikue. Poikuetyöskentely oli itselleni kovin vierasta, koskaan aikaisemmin en ollut kuullut Olgan haukkuvan samalla tapaa risteillen lintujen välillä, välillä kyselevästi ja välillä yhtäjaksoisesti haukkuen. Pyypoikueen jälkeen emme tehneet enää yhtään lintuhavaintoa, vaikka opas teki kaikkensa, että lintuja olisi löytynyt. Veijon asenne ja kannustus olikin aivan mahtavaa. Meidän pärjääminen kokeessa oli oppaalle selvästi kunnia-asia, vaikka yritin vakuutella, ettei sijoitus näin ensikertalaisena ole meille kovinkaan tärkeätä. Tärkeintä oli se, että saimme tutustua kokeen kulkuun ja tiedän jatkossa, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota Olgan ohjaamisessa.

Jokaisen tapahtuman jälkeen maastotuomari täytti aina arvostelukorttia ja selvitti minulle tapahtumia. Arvosteluperusteet -ja kortti vaikuttivat minusta kovin monimutkaiselta, mutta Markon mukaan homma on ihan yksinkertaista ;-). Arvostelun kohteena on haku, äänenanto, seuraaminen, puustalöytö, lisäansiot, virheet, muu työskentely sekä olosuhteet. Lisäksi korttiin merkitään löytömahdollisuudet ja löydöt, merkinnät, ensihaukut, uusintahaukut, keskimääräinen haukkuaika, haukkutiheys, toteamishaukut sekä todetut tyhjät haukut. Olgan hakuvauhti oli keskinkertaista ja laajuus lähihakuista. Tähän varmasti vaikutti kokemattomuus, vieras maasto ja vieraat ihmiset sekä sää. Jatkossa Olgaa pitääkin käyttää mahdollisimman paljon vieraissa maastoissa ja ottaa vieraita ihmisiä mukaan. Äänenannossa pärjättiin paremmin. Tiheys oli 80, haukku kuuluvaa ja yhtäjaksoista. Seuraamisvauhti oli nopeaa, mutta pituus lyhyttä. Eli innostusta löytyy, mutta kokemuksen puute ja epävarmuus vielä haittaavat seuraamista. Puustalöytöjä Olgalla ei ollut. Suorituspuhtaudesta Olga sai lisäpisteitä. Suorituspuhtaudella tarkoitetaan sitä, että Olga ei haukkunut muita eläimiä kuin hyväksyttäviä riistalintuja. Onneksi ei oraviin törmätty matkalla. Virheitä ei myöskään Olgalla ollut. Virheitä on esimerkiksi liikaherkkyys, haukunjättö tai tottelemattomuus. Löytömahdollisuuksia Olgalla oli kolme (kaksi teertä ja pyypoikue) ja nämä kaikki Olga myös löysi. Merkintöjä oli yksi, millä tarkoitetaan koiran kykyä osoittaa linnun olinpaikka. Ensihaukkuja oli yksi, joka tuli pyistä. Eli onneksi päätin edellisiltana ottaa pyyt mukaan arvosteluun. Olgan keskimääräinen haukkuaika oli 6 minuuttia, eikä tyhjänhaukkuja tai toteamishaukkuja ollut lainkaan.

Olga lepäilee kunMarkon ja Veijon kanssa käydään läpi kokeen tapahtumiaOlga lepäilee kunMarkon ja Veijon kanssa käydään läpi kokeen tapahtumiaKoeajan päätyttyä Olga oli aivan poikki ja meni välittömästi kieppiin lepäämään. Sillä aikaa käytiin vielä Markon ja Veijon kanssa läpi tapahtumia ja Marko täytti arvostelukortin loppuun. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään autolle. Onneksi matka autolle ei ollut pitkä ja Olga ei tehnyt matkalla uusia löytöjä. Jälkeenpäin juttelin kasvattajan kanssa siitä, että koira kannattaakin kytkeä heti koesuorituksen jälkeen, sillä eihän koira voi ymmärtää, miksi kokeen jälkeen porukka ei suhtaudu enää yhtä innokkaasti uusiin löytöihin. Pahinta koiran kannalta olisi, jos kiireen vuoksi joutuisi kutsumaan koiran pois kesken työskentelyn.

Revontuleen palatessamme maastotuomari kävi maastotapahtumat läpi ylituomarin kanssa ja me menimme Olgan kanssa hetkeksi hotellihuoneeseen lepäämään. Pikkuhiljaa pääkallopaikalle alkoi tulla enemmänkin porukkaa ja ihmiset kyselivät kannustavasti kokeen sujumisesta. ”Miten stadin ruusuilla koe oli mennyt?”. Keskustelut kokeen onnistumisesta jatkuivat lounaan aikana Revontulen ravintolassa, mutta tuloksia saatiin jännittää pitkälle iltaseitsemään asti.

Olgan kanssa kuuluttiin niin sanottuun avoimeen luokkaan. Voittajaluokkaan pääsee kun avoimen luokan kokeesta on saanut AVO 1:sen ja koira on saavuttanut 9 kk:n iässä koiranäyttelyssä vähintään tyydyttävän arvion. Avoimessa luokassa oli yhteensä 18 osallistujaa ja koko kokeessa 51, mikä olikin suurin koppelohaukkujen osallistujamäärä sen järjestämishistoriassa. Olga oli koko kokeessa sijalla 27(51) ja omassa AVO-ryhmässään sijalla 9(18) pisteillä 43. Kokeen voittajaksi haukkui Sulunmäen Halla Laura Arolan ohjaamana. Vaikka emme päässeet kokeessa palkintosijoille (AVO1, 2 tai 3), olin erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Sekä minun että Olgan kokemattomuudesta huolimatta pärjäsimme kuitenkin keskitasoisesti kisassa.

Vieraskirjan täyttämistäVieraskirjan täyttämistäPieksämäen seudun erämiesten ja Hanka-Erän järjestämä koppelohaukku oli erittäin hienosti järjestetty tapahtuma. Suuresta osallistujamäärästä huolimatta kaikki toimi paikanpäällä hyvin ja yhteishenki oli todella hieno. Koppelohaukkujen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut perehdyttää naisia pystykorvametsästykseen ja koetoimintaan, ja siinä sillä on edelleenkin todella tärkeä tehtävä. Innokkaita uusia ja vanhoja harrastajia on ollut viimevuosina niin paljon, että kaikki eivät ole mahtuneet mukaan. Täytyykin toivoa, että meitä onnistaisi Olgan kanssa ensikin vuonna! Silloin tapahtuman järjestää Kymenläänin Pystykorvakerho ja tapahtuma on jo 20. Koppelohaukkujen historiassa. Onneksi myös pystykorvakerhot ovat alkaneet aktivoitumaan pystykorvametsästykseen tutustuttamisessa. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Haukkuvat Lintukoirat ry. järjestää kummitoimintaa pystykorvametsästyksestä kiinnostuneille. Myös Rovasseudun pystykorvakerho pyrkii perehdyttämään nuoria metsästäjiä perinteiseen suomalaiseen kanalintujahtiin.